Juu, eilen tosiaan muisteltiin viime vuotista Tuskaa YouTube videoiden pohjalta ja tänään sitten lähdetäänkin samaan asiaan mun omien kuvien kautta. Eli ei periaatteessa mitään uutta eiliseen, sillä huomasin kuvanneeni vain niitä mielestäni parhaita... eli samoja kuin eilen linkitin. :) Mutta kertaus on opintojen äiti, eiks jee?
Joten aloittakaamme Ensiferumin keikasta. Kuvistakin saattaa helposti huomata sen tosiasian, että jouduin melkoisen pian humalatilani aiheuttaman huonon olon takia siirtyä katoksesta väljemmille vesille. Niin hassulta kuin se tuntuukin, että vaikka nuo ei ole mitään umpinaisia telttoja vaan ihan katoksia, niin siellä kuumuus on järkyttävä! Varsinkin kun lämpötila muutenkin on hellelukemissa ja katos on pakkautunut ihmisiä täyteen. Muutenkin jäi hieman ihmetyttämään, miksi ihmeessä Ensiferum oli laitettu esiintymään pienellä lavalla. Ihmismassojen perusteella katsojia olisi riittänyt päälavankin eteen vaikka millä mitalla.

Sitten kooste, jossa näkyy yllä Stam1na, keskellä My dying bride (ihan oikeesti!) ja alla Eluveitie. My dying briden aikaan oltiin tosiaan anniskelualueen puolella. Hyvin se sinnekkin kuului. Näkyvyys ei ollut kovinkaan kummoinen. :D Stam1naa en jaksanut kuvailla paljoa ja Eluveitien aikaan taisin olla enemmän taas maistissani, sillä kuvamatsku ei paljoudestaan huolimatta ollut kovinkaan laadukasta.

Seuraavaksi Amorphis, jonka keikka oli kyllä mahtava. Miehen parin tuttavan ansiosta päästiin melkoisen lähelle lavaa. Mies joka oli minua lyhempi (enkä minäkään pitkä ole) raivasi meille tien hyvälle paikalle. Itse en olisi ihan heti moiseen hommaan alkanut, mutta minä en olekkaan mies. :) Kuvat tuli kuitenkin otettua pääasiassa sieltä kauempaa. Lähellä oli sitten tuuppioita enemmän niin en riskeerannut.

Tätä ei ollutkaan eilisessä video postauksessa. Nimittäin kreikkalainen bändi Firewind. Oli mahtavaa nähdä silloin mulle uusi tuttavuus. Olin nimittäin vain paria kuukautta aiemmin "löytänyt" bändin. Heillä oli melkoinen valoshow, kuten saattaa ehkä kuvistakin huomata. Enemmänkin värejä löytyi, mutta tässä kuvat parhaimmasta päästä.

Sitten viimeinen esiintyjä Volbeat, jota en enää aio hehkutella sen enempää kun että hiton hyvä bändi ja hiton hyvä keikka. :)

Viimeiseksi oli pakko laittaa fiilistelykuvia koko viikonlopun ajalta. Otin huomattavan vähän kuvia siihen nähden kuinka paljon yleensä kuvaan kun lähden johonkin kameran kanssa. Toivottavasti tänä vuonna asia korjaantuisi, niin olisi sitten teillekkin enemmän esiteltävää ensi viikolla. :)
Poikettiin Linnanmäellä ihan vaan ihmettely asenteella (minä kyllä kävin vuoristoradassa kerran), sieltä yksi kuva. Sitten yleisilmettä festarialueelta.
Keskellä kuva terassilta jolla käytiin yhtenä päivänä ennen siirtymistä festarialueelle.
Alla ravintola-alueen vitsaus, lokit. Ja miehen panostus tähän kuvakoosteeseen, meidän jalat. :D Ja kyllä, uskaltauduin perjantaina lähtemään alueelle ballerinoissa. Seuraavat päivät menikin mukavasti maihareissa. Tänä vuonna jalkinevarastoon kuuluvat ballerinojen sijasta varsitennarit. Ja tottakai ne maiharit. :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti