Neuvola sucks

Kävinpä tänään taas neuvolassa. Viikkoja nyt takana jo 27 ja tuntui aika turhalta käydä tuolla. Mikään ei ole muuttunut miksikään ja vaikka neuvola vaihtuikin (ja sitä myötä terkka ja lääkäri) niin olisi voinut jättää koko reissun tekemättäkin. Lääkärikin alkoi vaahtoamaan kaikkea sellaista mitä jo tiesinkin, kun menin sanomaan että selkäni on ollut kipeä. Itse tutkimuksen teki hätäisesti ja taisi masumitankin ottaa väärin, sillä kotona katsoin ettei merkannut sitä käyrälle mutta jos sinne olisi merkannut, olisi ollut kovasti käyrien yläpuolella. Tähän saakka masu kuitenkin ollut aina hyvin viikkoja vastaava, eikä nyt mitään kasvupyrähdystä ole ottanut. Plaah. 

Kolmen viikon päästä uudelleen. Ei onneksi lääkärille, mutta muuten sitten ihmettelemään onko sillä kertaa mikään muuttunut miksikään...

Päivän biisi

Tänään ollaan menty Firewindin voimin eteenpäin ja ollaan saatu jopa jotain aikaiseksi, vaikka mies nukkuikin yhteen saakka yövuoron jäliltä... mutta olishan se kumma jos ei näin menevän musan voimin saisi mitään tehtyä!

Väsy

Muutto on nyt takanapäin. Tai siis se tavaroiden rehaus pitkin Tamperetta. Kaikki muu tuntuu olevan vielä ihan vaiheessa. Kämppä nyt on suht asumiskelpoinen, mutta paljon on tavaraa vielä laatikoissa ja muutenkin etsimässä omaa paikkaansa.

Monta plussaa on jo löytynyt, kuten se että tyttö viihtyy uudessa koulussaan ja on saanut kavereita. Kuitenkin myös miinuksia kertyy, joista suurimpana minun väsymys. En ole muuton jälkeen nukkunut kokonaisia öitä kuin ehkä kaksi. Muina öinä olen herännyt aikaan X ja sitten valvonut parista tunnista jopa aamuun saakka, kuten viime yönäkin. Mitään ei jaksaisi moisen yön jälkeen tehdä, kaikki itkettää eikä tappelevat lapset tai sekaisin oleva koti ainakaan paranna asiaa.

Toivossa on hyvä elää, että tämä tästä vielä helpottaa...

Muutto

Huomenna se alkaa. Nimittäin muuttaminen.

Heti aamulla kunhan saadaan muksut kouluun ja eskariin, lähdetään hakemaan avaimia ja viemään ensimmäistä kuormaa henkilöautolla perille. Vähän jännittää. :) Eniten ehkä se, että meille luvattiin että makuuhuoneiden tapetit vaihdetaan ennen meidän muuttoa... paree olla sitten vaihdettuna. Muuten flippaan varmaan ihan totaalisesti! Ja onhan se nyt muutenkin vähän jännää päästä pitkästä aikaa muuttamaan, vaikka varsinkin tällä viikolla on monesti ollut sellainen tunne etten jaksa tehdä mitään (siis pakata) enkä edes haluaisi muuttaa täältä mihinkään. Tänään kuitenkin on ollut energisempi fiilis ja olen pakannut sekä pessyt kylpyhuoneen lähes lattiasta kattoon. Tuo kylppärin pesu ei ehkä ollut se päällimmäisin asia joka pitää saada tehtyä, mutta koska fiilistä hommaan löytyi niin pakko se oli sitten tehdä. Nyt on sitten selkä kipeä ja jonkin aikaa sain kärsiä supistuksista (ei kuitenkaan kipeistä) sen jälkeen. Oon yrittäny nyt sitten ottaa vähän iisimmin, jotta voisin vielä viimeiset kaks tyhjää laatikkoa täyttää illan aikana.

Uskomaton määrä meillä oli laatikoita, joihin pakata, mutta silti ne loppuvat kesken. En ymmärrä mistä sitä tavaraa oikein sikiää! Onneksi vaatteet, petivaatteet ja sohvatyynyt menee jätesäkeissä... mutta vielä olisi keittiössä astioita sekä ruokatavarat pakkaamatta. Niitä ei ihan jätesäkkeihin viitsisi pakkailla! :D Paitsi jos haluttais paljon sirpaleita... eikä me haluta.

Miehenkin kanssa on ollut selkkauksia tämän viikon aikana... ei niistä sen ihmeemmin, mutta pitää taas hattua nostaa miehelle että se jaksaa näitä mun oikkuiluja. Olen muutenkin kyllä ailahtelevainen ihminen, mutta tää raskaus tuntuu tuovan senkin piirteen vähän liikaa esille. Yhtenä hetkenä kaikki on ihan ok ja toisena hetkenä itken jo silmät päästäni. Toivoo vaan ettei tämä tästä enää pahenisi...

Taidan tästä mennä täyttelemään yhden jätesäkin täyteen ennen kuin ohjelma alkaa telkusta. Pitäähän sitä nyt se ainoa sarja katsella, mitä seurattua tulee, vaikka mikä muutto ois käsillä. :)

Se odottaa lasta

Ihan pakko kirjata tännekkin ylös kommentti joka kuului, kun tulin pojan kanssa eskarista kohti kotia.

Oltiin juuri menossa suojatielle ja edessämme löntysti hitaasti neljä isompaa poikaa, arviolta 10-12 vuotiaita, joista yritin sitten hienovaraisesti ohi pojan kanssa. Juuri kun päästiin sitten siihen suojatien reunaan, kuului jostain sivultamme seuraava: "Antaa sen mennä kun se odottaa lasta". Siis häh? Miten raskaana oloni liittyy siihen että yrittäisin päästä niistä etanoista ohi? :D Kaikkee sitä kuulee ja näkee. Pisti kyllä hymyilyttään. :)

Muitakin asioita voisin perustella tähän samaan tyyliin, kuten

- itken aivan liian herkästi ihan turhanpäiväisistäkin asioista

- stressaan normia enemmän

- olen hidas

- röyhtelen sopimattomissa tilanteissa

- silittelen vatsaani (yleensä huomaamattani)

- tarvitsen puoli mukillista kahvia joka päivä

- en voi nostaa sitä enkä tätä

- saan ottaa päikkärit

- juoksen vessaan kerran yössä

- kävelen ankkamaisesti (nyt jo!)

- unohtelen asioita

Ja kaikki tämä vain koska mä odotan lasta!

Neuvolassa ja sen sellaista

Tuli tänään poikettua neuvolassa. Piti jo viikko sitten käydä, mutta silloihan meillä kärsittiin vielä vatsataudista joten se siirtyi sitten viikolla eteenpäin. Tänäänkin oli uhkana peruuttaminen, sillä poika heräsi järkyttävään migreeniin jo kuuden jälkeen aamulla. Ihmettelin, miksi poika huutaa sängyssään kurkku suorana eikä reagoi omiin huuteluihini kun yritin tiedustella omasta sängystä käsin että mikä on hätänä... viereen päästyäni vasta ymmärsin unen pöpperöissäni mistä oikein on kysymys. Onneksi kuitenkin isovanhemmat on lähellä ja puhelinherätyksen tehtyäni he tulivat tänne siihen mennessä kun minun piti lähteä neuvolaan. Migreenikin oli pojalla jo niiden parin tunnin aikana päässyt siihen vaiheeseen, että itku ja oksentelu kovan kivun takia oli jo laantunut ja poika oli nukahtanut mun sänkyyn.

Neuvolassa ei oikeastaan mitään uutta. Vatsa kasvaa lähestulkoon käyrän mukaisesti, sydänäänet kuuluivat ja olivat sitä mitä pitääkin, verenpaine vähän alakantissa (mutta niin mulla aina) ja Kelan paperitkin tuli käytyä läpi kun nyt saan jo hakea äitiyspakkausta ja rahoja. Sain vinkkejä raskausajan jumppaohjeisiin netissä (jos kiinnostaa, niin löytyy täältä ja on muuten sitten pdf-tiedosto) ja yhden neuvolan oman lehtisen venyttelyistä. Meinaan kun tuppaa tuo alaselkä kipuilemaan aina välillä ja muutenkin on kovia paineen tunteita alapäässä. Jumppa auttaa molempiin, joten pitänee aloittaa jo tänään. :)

Kummasti jo tuokin auttoi kun kävelin neuvolasta kotiin (isä mut sinne vei autolla) sen kilometrin verran. Mun vauhti ei kyllä päätä huimaa, mutta ei noilla keleillä tarviikkaan. Ihan sairaan liukas keli meinaan. Pitäs useammin päästä kävelylle, mutta ei tässä aina ehdi ja sitten kun ehtiis niin ei loppujen lopuksi tee mieli lähteä yksin liukastelemaan. Sulais nuo lumet äkkiä jo pois, niin ois kiva käydä lenkeillä. Niin ja tuleehan tuota hyötyliikuntaa harrastettua sitten heti muuton jälkeen kun pitää kävellä tytön kanssa kouluun ja takas jne. Sen verran pitkä matka tulee olemaan ettei tyttö sitä varmasti kovin pian opi. Kunhan vaan itse jaksais reissata sitä väliä sitten yhteensä neljästi päivässä...

Nyt vois vaihteeksi harrastaa taas tavaroiden pakkaamista ennen kun mies tulee töistä kotiin ja sitten mä saan lähteä kaverille kyläilemään. Melkoista luksusta meikäläiselle. Siis tuo jälkimmäinen... pakkaamisesta en osaa löytää mitään hohtoa.

Hiihtoloma helvetistä

Sillee se osapuilleen meni.

En usko että lomassa lopulta olisi ollut mitään valittamista sen puoleen, sillä miehen äidilläkin olisi muuten varmasti mennyt ihan mukavasti jne... se mikä teki lomasta helvettiä, oli helvetillinen vatsatauti. Se alkoi pojan osalta kun päästiin perille viime viikon tiistaina. Siitä alkoi vuorokausi yhtä oksentamista ja ripulointia. Torstaina lähdettiin kotiin, kun pojan olo hieman helpotti. Kotiin kun päästiin, aloitti tyttö oksentamaan. Päästään lauantaihin, poika on tervehtynyt mutta tyttö oksentaa edelleen ja niin aloitan minäkin. Sunnuntaina tyttö oksentamisen takia Taysiin tiputukseen seuranaan minun vanhemmat, sillä itse olin edelleen pedin pohjalla eikä mies ole kyllin tuttu ja turvallinen tytölle verrattuna omaan mummuun joka on kuitenkin huolehtinut tytöstä vuosikaudet. Maanantaina ripuloi mies ja kun minä luulen jo olevani terveiden kirjoissa, aloitinkin vielä tiistai aamuna ripuloimaan myös!

Että sillee meidän loma. Mitäs kaikkee kivaa muut on tehny hiihtolomalla?!

No joo, sarkasmi sikseen. Pelkäsin kyllä niin toden teolla, että itsekkin sairastun ja onhan tuommoinen tauti näin raskaana ollessa melkomoista. En kenellekkään tuollaista menoa toivoisi. Eilenkin sitten nosti vielä melkoisen nopeasti kuumetta pahimman ripuloinnin jälkeen niin että tärisin aivan horkassa kahden paksun peiton alla vaatteet päällä! Nyt on onneksi jo melko hyvin pysynyt taas ruoka sisällä. Ainoa miinus on ollut kipuileva vatsa. Aivan sama mitä suusta alas laittaa, niin hetken päästä se siellä jo pistelee, kiertää ja polttelee. Nyt illemmalla olo on ollut vain parempaan päin, joten huomenna on taas kaikki paljon paremmin. I hope.

Hiihtoloma

Joidenkin pelastus, joidenkin kirous.

Itse en oikein tiedä kumman kannalla olisin. Lapsille se on takuulla pelastus. Pääsee pois koulusta ja arjen rutiineista. Saa vain olla. Ja kuten meidän tapauksessa, valittaa monta kertaa päivässä siitä ettei ole mitään tekemistä. Vaikka tekemistä on yllin kyllin. Nytkin legot ovat jälleen vallanneet lasten huoneen ja siellä tuntuu olevan kovakin kuhina tällä hetkellä. Yleensä tosin juuri näin hieman ennen nukkumaan menoa ne parhaimmat leikit syntyvätkin... ja sitten voi syyttää äitiä siitä kun pitää lopettaa kaikki kesken.

Miehellekkin tämä varmaan jonkin sortin pelastus on, kun ei tarvitse mennä töihin. Viikonlopun tuo vietti kavereidensa kanssa pohjoisessa. Kaiketi ryypäten ja saunoten. Tai toisinpäin.

Itse taidan vain hajota siihen tietoisuuteen, että tällä viikolla lapset on kotona ja pitää lähteä sukuloimaan. Huomenna siis pitäisi lähteä ensin pohjanmaalle miehen äidin luokse pariksi yöksi ja sieltä suunnata päiväksi satakuntaan oman siskoni luokse. Jotenkaan koko reissu ei jaksa napata sitten ollenkaan. Mieluummin jäisin kotiin. Mutta minkäs teet kun kaikki on jo sovittu... en siltikään tunne oloani kotoisaksi mieheni äidin luona ja väsyttää pelkkä ajatus siitä, että sieltä pitää vielä reissata miehen siskoille ja ehkä parille kaverillekkin kyläilemään. Olen raskaana = olen väsynyt. En haluaisi repiä itseäni koko ajan moneen suuntaan, haluaisin vain ottaa rennosti. Enkä voi ottaa rennosti jos en ole tutussa ympäristössä. Eli kotona. Ja tiedän, olen vaikea.

Siskon luona on kiva käydä. Sentäs. Mutta sinnekkin pitää ajaa ainakin 200 kilometrin verran ja reilu 100km vielä sieltä sitten kotiin saman päivän iltana.

Osaanko tänään tehdä muuta kuin valittaa? Todennäköisesti en, joten painun pois. Mukavaa hiihtolomaa niille kaikille jotka sitä nyt viettävät ja osaavat ottaa siitä kaiken irti!

Ultrassa

Kävin tosiaan tällä viikolla kurkkaamassa miltä kohdussani tällä haavaa näyttää.

Koko reissu alkoi erittäin ikävästi, sillä jollain ihmeen kaupalla olin saanut päähäni että aika olisi varattu klo13 vaikka se todellisuudessa olikin jo klo11. Mieskin oli ottanut aamuvuorostaan pari tuntia vapaata, että olisi ehtinyt yhdeksi tulla mukaan... voitte vain arvata kuinka paljon mua otti aivoon siinä vaiheessa, kun tarkastin että neuvolakortti oli taskussaan ja muutkin tarpeelliset siellä mukana ja huomasin ajanvarauskortista tuon ajan! Siinä sitten paniikissa yritin soittaa miehelle, joka tietenkin oli töissä palaverissa eikä voinut vastata. Mulla oli tasan puoli tuntia aikaa saada itseni kuntoon ja juosta bussin kyytiin. Kuin ihmeen kaupalla siinä onnistuin. Tässä ajassa siis laitoin hiukset, meikkasin, vaihdoin vaatteet ja pakkasin laukkuni. Niin ja lähes juoksin sen bussin kyytiin...

Paikalle pääsin ajoissa, mutta mies joutui tämän jättämään väliin. Ainakin itseäni vieläkin harmittaa moinen, vaikkei mies sitä ainakaan mulle ole näyttänyt että itse kovin harmissaan olisi. Arvaan kuitenkin, että tuo miestäkin kyllä harmittaa.

Ultrassa näkyi jälleen kerran erittäin vilkkaasti liikuskeleva vauva ja kaikki oli ultraajan mukaan kunnossa. Vauvan mitat vastasivat viikkoja (joita nyt 20 ja risat) ja painoarvio tällä hetkellä oli n. 360g. Pikkuinen on vielä, mutta hyvin on silti meikäläisen vatsan saanut pullottamaan! :) 

Hieman meinasi ultraaja ensin että lapsivettä olisi ollut vähemmän kuin pitäisi ja koska tuo istukka oli todettu etiseksi, kutsui hän sitten lääkärin kurkkamaan ja sanomaan mielipiteensä. Lapsivettä oli lääkärin mukaan ihan normi määrä ja istukkakin oli liikkunut takaisin takaseinään ja pois kohdunkaulan edestä. Tuo istukka uutinen oli mulle iso juttu, sillä ehdin jo niin pelätä sitä että se jää siihen enkä voi vauvaa normaalisti synnyttämään. Keisarinleikkaus olisi siis siinä tapauksessa ollut edessä.

Niin ja sitten se vika juttu... mieshän halusi tietää, kumpi sieltä olisi tulossa ja olihan mun sitten pakko kysäistä olisiko sitä voinut siinä nähdä. En olisi voinut lähteä pois kysymättä, kun tiesin kuinka paljon mies asiasta halusi itse ottaa selvää. Selvästihän se siellä sitten näkyi, että poika olisi tulossa. Itsekkin sen siitä hahmotin kyllä ja erittäin hämmästynyt olen jos sieltä kuitenkin tyttö ulos putkahtaisi! :)

Nyt sitten pitää alkaa tekemään pojalle neulomuksia ja ompeluksia, sekä ostelemaan vaatteita. Heti ultran jälkeen kävinkin kirpparilla ja mukaan jäi ensimmäinen body poikaväreissä. Sillä oli sitten kiva mieheltä kysäistä, kun hän mua hakemaan tuli, että arvaappa kumpi on tulossa kun tämän menin ostamaan...

Uutta musaa

En viitsinyt eilen samaan postaukseen ämpätä kaikkea mahdollista, vaikka asiaa onkin niin maan julmetusti taas. Sen siitä saa kun jättää kirjottelun aina välillä. Pitäis vaan tsempata vähintään kerran viikossa. :)

Mutta se varsinainen asia, eli uudet musat. Tällä viikolla ilmestyi kaksi varsin odotettua uutta albumia, joista toinen jo koristaa minunkin levyhyllyä ja on kuunneltu melkoisen monta kertaa läpi. Se tulee bändiltä nimeltänsä Before the Dawn. En ensin ajatellut ostaa sitä just nyt heti itselleni, vaikka aika kova BtD:n kuuntelija olenkin. Mutta sitten kun Levykauppa Äxän sivuilla levyn pääsi kuuntelemaan, niin se oli sitten parin biisin jälkeen jo päätös tehty ja oltiin lähes jo menossa levykauppaan saakka! Maltoin kuitenkin jopa seuraavaan päivään ostoni kanssa. Jos jollain ei ole esim. Spotifyä, josta levyn nyt myös löytää, ja haluaa levyä kuunnella niin se on Äxän sivuilla mahdollista aina ekaan päivään ens kuuta saakka TÄÄLLÄ. Ja laiskimmille tästä pikainen valinta YouTubesta. :)

Eikä mikään pöllömpi biisi olekkaan. Itse asiassa parhaimpia koko levyllä ja sitä taattua BtD laatua ja maailmaa. Heti tunnistaa mikä bändi on kyseessä, kun tämä biisi alkaa. Siis jos yhtään on aiemmin kuunnellut edes Tuomas Saukkosta. On se projekti mikä tahansa, niin Saukkosen soundin tunnistaa erittäin hyvin.

Saukkonenhan julkaisi suomenkielisenkin levyn bändinimellä RoutaSielu ja vaikka siitäkin sen tutun soundin löytää, niin en jokseenkaan ollut vakuuttunut. Kaiketi johtuu siitä suomen kielestä, joka ei mielestäni sitten millään istunut Saukkosen suuhun tai niihin biiseihin. Jos koko levy olisi tehty englanniksi, voisin olla aivan eri mieltä.

Kuitenkin vielä se toinen levy, joka tällä viikolla ilmestyi ja jota erityisesti olin kovaa kyytiä itsellenikin hankkimassa, mutta kuitenkin jätin sen vielä kauppaan... se on Turisaksen Stand up and Fight. Sekin muuten löytyy tuolta Äxästä maaliskuun ensimmäiseen saakka, mikäli jotakuta kiinnostaa. Olen sen jo useampaan kertaan läpi kuunnellut, mutta edelleen odotan sitä haltioitunutta fiilistä, minkä esim. bändin debyyttilevy BattleMetal saa yhä aikaan. Tämä uusin oli erittäin jyhkeää menoa ja kuten monissa arvosteluissakin on todettu, niin lähes elokuvamaista musiikkia. Jäin kaipaamaan viulun ja haitarin yhteistä, iloista sointia...

Siksi valitsinkin biisin, jota ei varsinaiselta levyltä löydy ollenkaan, mutta bonus cd ja erillinen sinkku kylläkin. Tämäkään ei ihan Turisaksen tyyliä ole, mutta ihastuin tähän jo silloin kun kävin syksyllä bändiä Pakkahuoneella katsomassa. Kyseessähän on ikivanhan Black Sabbath biisin coveri ja mielestäni tämä on toteutettu varsin mainiosti. Ja kyllä, olen alkuperäisenkin monesti kuullut. :)



Jotta semmosia tällä kertaa. Enemmänkin olisi asiaa noista levyistä ollut, mutta tässä pitäis tehdä hommiakin tänään sen miljoona kaikenlaista joten ei se auta tässä jorista bändeistä koko päivää...

Muutto

Nyt löytyi tälle perheelle isompi asunto ja muutto koittaa kuukauden päästä. Kyllä sitä asuntoa ollaankin etsitty jo aika kauan... itse asiassa varmaan jo vuoden päivät. Ihan jo senkin takia, että olisi mukava saada nuo muksut omiin huoneisiin. Niillä ei enää oikein suju tuo yhteiselo samassa huoneessa ja onhan se jo ihan ymmärrettävääkin. 8- vuotias tyttö ei enää oikein jaksa 6- vuotiaan pojan riehumisia ja päinvastoin sitten poika ei ymmärrä tyttöjen juttuja ja sitä kuinka tytöllä käy kavereita kylässä ja silloinhan tytöt pistää pojan huoneesta monesti pois. Nämä kaikki hoituvat kun saadaan molemmille se oma huone.

Nyt sitten kun olen raskaana niin tottakai asunnon haku on vain tiivistynyt. Vauvan synnyttyähän meitä on jo viisi ja kolmeen huoneeseen ja keittiöön se on jo hieman liikaa. Olkoonkin, että tämä on suhteellisen iso kolmio, niin silti. Tuleva asunto ei ole neliöiltään paljoakaan isompi, mutta se yksi huone enemmän löytyy. Ja myös meille luksus asia tulee löytymään uudesta kodista, nimittäin sauna. Itse olen viimeksi asunut saunallisessa asunnossa kun lapset ovat olleet ihan pieniä, joten sauna on erittäin tervetullut lisä. :)

Ainoa miinus tässä muutossa on se, että tuleva asunto sijaitsee noin 15 kilometrin päässä nykyisestä. Tampereella pysytään, mutta siirrytään äärilaidasta lähes toiseen. Tämä vaikeuttaa erityisesti tytön koulunkäyntiä. En haluaisi häntä laittaa koulukuljetuksella käymään vanhassa koulussaan sitä pariakaan kuukautta mitä koulua jää tästä lukukaudesta, sillä matka on pitkä enkä edes halua ajatella kuinka aikaisin joutuisin tytön herättämään kun pitää lähteä kasiksi kouluun. Helpompaa olisi, jos tyttö pääsisi uutta asuntoa lähinnä olevaan kouluun. Sinnekkin matkaa tulee vähän reilun kilometrin verran, joka on huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä, mutta kaikkeen tottuu. Nyt koulumatka onkin ollut naurettavan lyhyt, eli noin 200 metriä. 

Tämä hiihtoloma nyt sotkee kaiken kouluun liittyvän järjestelyn, mutta heti loman jälkeen pitää asia ottaa selvitettäväksi. Pojan osalta ei tarvitse muuta kuin ilmottaa, että ekaluokka pitäisikin aloittaa toisessa kaupunginosassa. Eskari varmaan jätetään niiden parin kuukauden osalta kesken ja poika jää seurakseni kotiin. Näin ensijutustelujen jälkeen poika olisi asiasta varsin tyytyväinen, vaikka sosiaalinen tapaus onkin niin rakastaa myös kotona olemista. Tulee äitiinsä. ;)

Nyt sitä sitten vaan pitäis vähitellen alkaa pakkaamaan tätä omaisuutta laatikoihin. Pitäisi jo aloitella, sillä en haluaisi joutua paniikkiin sen kanssa ja muutenkin näin raskaana ollessa olisi hyvä ottaa vähän iisimmin varsinkin raskaampien tavaroiden kanssa. Onhan tässä se kuukausi aikaa, mutta voi elämä se voi mennä nopeasti!

Niin joo, ja se vuokrasopimus pitää käydä allekirjottaan maanantaina. Sehän se on aika oleellinen asia ennen kun voidaan muuttaa. :)

Talvi. Suomen kirous.

Talvi oli kiva juttu tasan niin kauan kun sitä pystyi (joutui?) katselemaan sisätiloista käsin. Mikä olikaan mukavampaa kuin katsella lumituiskua keittiön ikkunasta aamupalalla tai naureskella itsekseen kun ihmiset liukastelivat pääkallokeleillä pitkin jalkakäytäviä? No, myönnettäköön että mukavampiakin asioita toki elämästä löytyy (onneksi). Mutta pakkohan se on myöntää että noita asioita muun muassa oli hauskaa katsella kotona lämpimässä. Jopa ne talven ensimmäiset, helvetilliset pakkaset oli ihan mukavat kun ei tarvinnut mennä kotoa mihinkään. Ja nyt ei sitten kaivella sitä asiaa, että itse olotilani oli kaikkea muuta kuin mukava...

Toinen ääni on tullut kelloon nyt, kun olen oikeasti "joutunut" lähtemään myös ulos. Ne aamut, kun pitää lähteä viemään poikaa eskariin... tänään oli taas sieltä helvetillisimmästä päästä, kun pakkasta oli ihan kiitettävästi ja tuuli oli jotain aivan käsittämätöntä! Ja paransiko asiaa se, että olin päättänyt kaverin kanssa lähteä kiertämään tämän kaupunginosan uudet kirpputorit? No tasan ei. Kävely eskarilta ostarille teki musta totaalisen jääkalikan. Onneksi kaverin seura, kirppislöydöt ja se tosiasia, että kirppikset oli oikeasti ihan kivoja, helpottivat hieman olotilaa. Ja se että tiesin miehen tulevan autolla hakemaan mut. :) Pakkohan se oli ruokaostoksillakin käydä ja koska ostettavaa kuitenkin oli melkoisesti, oli järkevämpää tehdä reissu autolla.

En nyt ole jaksanut kirppislöytöjäkään sen ihmeemmin kuvailla, vaikka sunnuntaina kävin nyt eka kerran kirppiksellä sitten lokakuun lopun. Käsittämättömän pitkä aika!!! Mutta voi elämä että sitä onkin tuntenut olonsa mukavaksi sen(kin) ansiosta. Niin ja ei niissä löydöissä sen ihmeemmin kuvattavaakaan ole, sillä ne ovat pääasiassa olleet kestovaippoja. :) Sunnuntaina ostin ensimmäiset ja tänään pari lisää.

Oon päättänyt käyttää tällä kertaa kestoja ihan alusta saakka ja koska nyt on sattunut tulemaan halpaan hintaan hyviä vaippoja vastaan, niin oon päättäny jo ostaa. Eipähän tarvii sitten alkaa paniikissa niitä haalimaan kun laskettuun aikaan on kuukausi.

Huomenna sitä pitäisi lähteä toisen kaverin kanssa kiertämään RadioKirppis läpi (jonka tosiaan kiersin jo sunnuntaina) ja samalla varata itselle sieltä pöytä. Sain eilen siivottua vaatehuoneen ja kylläpä sitä myyntiin riittävää kamaa taas kummasti löytyikin. Tuo reissu tosin meinaa sitä, että pitää taas lähteä pidemmäksi aikaa kävelemään tuonne kylmän hyiseen talveen... huomiseksi on ennustettu tätä päivää kylmempää, mutta kenties tyynempää ilmaa. Saapa nähdä. Sitä sitten pakkaa itsensä ihan tönköksi ja kirppiksellä uhkaa lämpöhalvaus, kun ei millään saa sitä kaikkea sisälle ylimääräistä vaatemäärää riisuttua poiskaan.

Sanoinko jo, että mä vihaan talvea?

Vatsa kasvaa ja vuosia kertyy

Täällä sitä olla öllötellään ja kasvatellaan vatsaa, joka on päässyt jo sellaiseen kasvuvauhtiin että oksat pois. Mikään vaate ei enää tunnu näyttävän hyvältä... tekisi mieli pukeutua johonkin telttaan, ellen tietäisi että se näyttää vielä typerämmältä kuin ne ihoa myötäilevät miljoonat paitani!
Ärsyttävä tämä välivaihe, kun vatsa on jo alkanut pyöristyä mutta omasta mielestään näyttää enemmän vaan läskiltä kuin raskaana olevalta. Tästä kun muutama viikko selvitään eteenpäin, niin sitten alkaa vatsakin oikeasti näyttää siltä että olisin raskaana.
Mies tosin on osittain tykästynyt pyöristyneeseen vatsaani, sillä käy sitä silittelemässä tuon tuosta kotosalla ollessa ja ohi mennessäänkin monesti hipaisee juuri vatsan kohdalta. Ja tarkennukseksi tähän, että yleensä tuo on hipaissut enemmän sieltä toiselta puolelta, eli perseen tienoilta. ;) Sohvalla ja sängyssä ollessa miehen käsi monesti eksyy vatsan päälle ja yleensä sitä seuraa välitön kysymys siitä, onko vauva kovin vilkkaalla päällä. Liikkeet tuntuvat jo erityisesti mulle oikein hyvinkin välillä ja ulospäinkin sitten kun vauva kovasti innostuu. Niitä vaan yleensä pitää malttaa odottaa jonkin aikaa.

Sitä tuli vuosiakin itselle lisää ja tänään pitäisi illalla lähteä moikkaamaan kavereita keskustaan. En ole nähnyt kuin kahta kaveriani alkuraskauden jälkeen, joten päätin kutsua sekalaisen seurakunnan kavereitani illanviettoon. Mielenkiintoista koko hommasta tulee tekemään se seikka, että kukaan heistä ei ole nähnyt toisiaan koskaan. Kutsutuissa oli toki sellaisiakin jotka tuntevat toisensa, mutta nyt kävi näin että kaikki paikalle ehtivät ovat toisilleen tuntemattomia. :) Toivon kuitenkin että illasta tulisi mukava ja kaverit tulisivat toimeen keskenään jne.
Itse synttäripäivä kun tavallaan hukkui arkeen, eikä siitä tullut aivan sellainen kuin olin toivonnut. Ravintolaan pääsin kyllä syömään, kun mies minut vei aivan ihanaan paikkaan. Olin aivan mielissäni siitä seikasta. Vielä kun ruoka oli täydellistä, palvelu hyvää ja nopeaa, sekä seurakin mieluisin, niin mitä muuta olisi voinut ravintolaillalliselta toivoa? Niin no, sitä kaikkea muuta sen illallisen ympäriltä... toivoin pääseväni erääseen valokuvanäyttelyyn. En päässyt. Toivoin leffailtaa (ihan sama olisiko se ollut kotona vai teatterissa). En saanut. Lahjaa odottelin hieman. En saanut sitäkään. Puhumattakaan seksistä, jota meillä on muutenkin ollut erittäin vähäisesti viime aikoina (vaikka onkin lisääntynyt sitten pahoinvointien, jolloin sitä ei ollut ollenkaan). Että se siitä. Ens vuonna sitten paremmalla onnella kun tulee täysiä kymmeniä täyteen.
Tunnen itseni vanhaksi.

On se mies silti ihana, vaikkei mun synttäritoiveita aivan täyttänytkään ja vaikka onkin koko tämän päivän ja ensi yön pois... otti kuitenkin ekan päivän ens viikosta vapaaksi, jotta voitais olla kaksin. Ehkä se sittenkin ajattelee minunkin tunteita. Edes vähän.

Ja pakko lisätä vielä tähän loppuun ihana lause, jonka sain tänä aamuna kuulla puhelimessa ekaa kertaa ikinä, kun mies soitti kotoa lähdettyään...  
"Mä rakastan teitä molempia."

Kaikki melkein hyvin

Nyt on lääkärillä tarkastuksessa käyty ja aamulla käymäni paniikki osottautui melkoisen turhaksi. Pikkuisella on kaikki hyvin ja menoa tuntui jälleen kerran riittävän. Ainoa miinus mitä ultratessa selvisi, on se että istukka on "valunut" kohdunkaulan päälle 1,5cm verran. Tämä tarkoittaa sitä, että istukka on ikäänkuin vauvan esteenä syntyä normaalisti. Jos istukka pysyy tuolla paikallaan, joudun sektioon. Ei kiva. Mutta jos istukka kohdun kasvun myötä siirtyy pois tuosta, voin synnyttää vauvan normaalisti alakautta. Tätä nyt tullaan seuraamaan raskauden edetessä. Seuraavan kerran käyn äippäpolin puolella ultrattavana raskausviikolla 22, eli parisen viikkoa normaalin rakenneultran jälkeen. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuleman pitää.
Niin, ja se vuoto ilmeisesti sitten johtui tuosta istukan paikasta.

Ja mitä noihin kipuiluihin tulee, niin ne eivät johdu tästä vaan ihan muista asioista. Mitään tarkkaa lääkäri ei osannut sanoa, mutta huolestua ei kuitenkaan kannata. Tänään taas pystyin kulkemaan eskarille ja takas ihan mukavasti, joten voi olla että kivut on johtuneet ihan vaan siitä etten ole liikkunut pariin kuukauteen lähes ollenkaan. Nyt sitten kun yritän touhuilla normiin tapaan niin vatsa sitten reagoi omalla tavallaan. Tämä siis kuitenkin vaan mun oma arvio... toivottavasti kipuilut kuitenkin vähenee tästä vähitellen, että pystyis elämään ihan normia elämää.

Musaa ja muuta mukavaa

Ihan ensimmäisenä on pakko vähän hehkutella uutta Korpiklaanin sinkkua tulevalta albumilta nimeltänsä Ukon Wacka. Vierailemassa kyseisellä biisillä on itse Tuomari Nurmio ja kylläpä osaakin biisi kuullostaa hyvältä! Siinä on se perus Korpiklaanin rytmi ja meininki, mutta kuitenkin myös jotain niin Tuomari Nurmiomaista menoa. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille. :)

Sitten niihin muihin juttuihin... kävin tänään taas viemässä pojan eskariin ja ensimmäistä kertaa tämän raskauden tuottaman kipuilun aikana tuo reissu meni oikein mukavasti. Joka kerta aiemmin on ollut pakko hidastaa tahtia, kun on alkanut vatsanpohjaan sattumaan. Nyt sitä ei tapahtunut ja kävelin koko matkan molempiin suuntiin ihmeen reippaasti. :) Tuli oikein hyvä mieli moisesta. Saa nyt tosin sitten nähdä miten käy päivällä kun käyn pojan hakemassa pois... Niin ja kerrottakoon nyt tässä yhteydessä, että tuo matka on ehkä 250-300 metriä suuntaansa, joten mistään hurjasta maratoonista ei ole kyse!

Aivan järkyttävän ilman se vaan on kehitellyt ainakin täällä Tampereella. Mies kertoi, että oli jopa pitänyt illalla töihin mennessä pysähtyä raapimaan tuulilasia puhtaaksi kun oli se tihkusade jäätynyt kaikki niin kiinni ettei nähnyt enää eteensä. Minä meinasin joutua samaan urakkaan silmälasien kanssa nyt aamulla, mutta onneksi se tihku suli pois kun pääsi lämpimään. Pojan mielestä oli vaan hauskaa kun lumi rapisi jalkojen alla. Ja sitten piti tottakai hyppiä sinne missä kukaan ei ollut vielä kävellyt, että rapisi mahdollisimman paljon. Pienestä ne lapset ilonsa repii. Vaikka toisaalta, niin taidan repiä minä itsekkin. :)

Hieman kuitenkin pelottaa tyttären puolesta joka on itse asiassa just nyt hiihtämässä tuossa kelissä! Tyttö ei muutenkaan ole mikään kovin hyvä hiihtäjä, eikä jäätyneet ladut ainakaan auta asiaa. Toivottavasti kaikki menis kuitenkin hyvin.

Nyt pitäisi sitten kehitellä jotain tekemistä muutamaksi tunniksi, kun muksut on pois ja mies nukkuu yövuoron jäljiltä. Jonkin aikaa vierähtänee tässä koneella, sillä kissa parkkeerasi syliini ja monen asettelukerran jälkeen näyttäisi vihdosta viimein löytäneen hyvän paikan! :) Alkaa vähitellen meikäläisen syli pienenemään kissalle, kun toisella puolella vastassa on tietokonepöytä ja toisella puolella koko ajan kasvava maha. Vielä tuo jättiläinen siihen mahtuu kun oikein itsensä asettelee, mutta saapa nähdä kuinka kauan.

Vielä loppuun pieni piristys pojan suusta muutaman päivän takaa.

Hän kun katseli telkkua ja sieltä tuli Volvon mainos. Sitä katsellessaan tuumasi "tuosta kun ottaa noi viivat pois ja vaihtaa tohon keskelle toiset kirjamet, niin semmonen auto meillä on". Miehellä siis Nissan ja noinhan se käy.  :D Myöhemmin yritti myös siskolleen asiaa selittää, mutta pari vuotta vanhempaan siskoon juttu ei uponnu.

Ulkona

Tänään tuli tehtyä semmoinen ihmeellinen asia kun käytyä ulkona! Ja vieläpä ihan urakalla, sillä lähdin miehen kanssa etsimään mulle äitiyshousuja. Siinä samalla ajattelin vähän muutenkin vaatekauppojen tarjontaa katsastaa läpi. Sitten poikkesimme porukoilla syömässä ja kahvittelemassa ennen kotiin lähtöä. Monta tuntia reissuun saatiin aikaa kulumaan ja sen jälkeen olokin on ollut sen mukainen!

Jo Henkka/Maukalla (johon mentiin ekana) sain itseni sellaiseen kuntoon viisien eri housujen ja kaupan ympäri kiertämisen jälkeen, etten meinannut kaupasta ulos päästä. Vatsaan koski ihan mielettömästi, mutta silti hissukseen kiersin pääpiirteittäin vieressä olleet Lindexin ja KappAhlin. Mitään en niistä löytänyt, mutta ensimmäisestä toki jäi äitiyshousut mukaan. Ja miehellekkin löytyi siinä samalla housut, sekä tytölle sukkikset. Tällä kertaa onnistuin pääsemään todella halvalla, sillä olin varautunut maksamaan äitiysfarkuista noin 40 euroa. Yllättäen löysin kuitenkin tarjousrekistä omaa kokoani olevat mustat sammarit, jotka lähtivät sitten mukaan huimaan 10 euron tarjoushintaan! :)

Vielä ne on vähän isot vyötärön puolelta, kun eihän tota mahaa nyt vielä ole oikeastaan nimeksikään. Mutta kuitenkin se on pullahtanut niin paljon esille, ettei oikein muut housut enää mene jalkaan kun collarit. Voi olla, että myöhemmin ostan vielä ne farkutkin, mutta siihen saakka nämä saa nyt kelvata. Eikä noissakaan mitään vikaa ole. Mä vaan satun tykkäämään kuitenkin farkuista niin paljon. :)

Vuodot on onneksi nyt pysyneet kurissa, vaikka eilen taas vähän aamusella säikäytti. Tuo alavatsa on vaan erityisesti rasituksen jälkeen ihan samperin kipeä, ettei oikein tiedä mitä sitä tekisi sen kanssa. Tiistaina sitten lääkärin luokse kuulemaan, miten asian laita on. Toivottavasti kaikki ois hyvin ja kivuista huolimatta voisin yrittää olla ihan normisti tehden normeja juttuja.

Niin, ja ettei ihan unohtuisi... tällä viikolla tuntui ekat kunnon "potkut". Mitä lie vauva kohdussa sitten tekeekin, mutta pieniä tökkäisyjä aina välillä tuntuu vatsassa. :) Saattaa olla, että koko päivän on ihan hiljaista sillä saralla, mutta sitten voi puolenkin tuntia tuntua noita tökkäisyjä. Hassun tuntuista näin monen vuoden jälkeen. Olo on niinkuin ensimmäistään odottavalla! Mutta näistä liikkeistä päätellen vauvalla on masussa hyvä olla meikäläisen kivuista ja vuodoista huolimatta.

Nyt olenkin täällä pitkästä aikaa ihan yksikseni viettämässä lauantaita, sillä mies lähti selvittelemään osina olevaa moottoripyörää pajalle ja lapset häipyivät kavereilleen kylään. On vähän semmonen fiilis, että mitäs nyt sitten... kaippa se aika tässä jotenkin saadaan kulumaan. Vois vaikka soitella siskolle aikansa kuluksi. Ja mennä aikaisin nukkumaan. Huisi ilta tiedossa! :D

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

Uusi vuosi, uudet kujeet

Pahoinvointi on hellittänyt. JES siitä. Tilalle tuli vuoto-ongelmat... ei niin jes siitä. :(

Eli justiin joulun kunniaksi alkoi olo oikeasti helppaan ja pystyin jopa veteleen joulusapuskoja ihan mukavasti. Ja mikä tärkeintä: oksentamatta niitä! Siinä kun olo vähitellen alkoi paranemaan ja aloin tottumaan ajatukseen siitä, että voin alkaa vähitellen tekemään taas kotihommia, pääsen ulos ja kauppohin jne, alkoikin sitten verenvuoto!

Maanantai-iltana siis säikäytti meikäläisen ihan totaalisesti ja tiistaina menin lääkäriin asiasta. Siis ihan omalääkärille terveyskeskukseen. Tilanne ei näyttänyt siinä vaiheessa kovinkaan pahalta, joten lääkäri laittoi lähetteen sairaalaan ja käski mennä seuraavana aamuna, jos ei tilanne sitten radikaalisti muutu. No, muuttuihan se. Iltaa kohti alkoi vatsaan sattumaan ja vuoto alkoi olla melkomoista. Siitä sitten äkkiä sairaalaan ja tarkastuttaan tilannetta. Jonkin aikaa odottelua ja multa otettiin verikokeet ja siitä tunnin päästä (kun tulokset oli tullu) pääsin lääkärin tutkittavaksi. Olin siinä vaiheessa jo ihan valmis kuulemaan sen että raskaus on menny kesken... vaan mitä se lääkäri kertoikaan! Siellä se vauva potkiskeli terhakkaasti ja oli oikein elossa! :) 

Syytä ei vaan vuodolle osattu kertoa, kaikki oli muuten oikein hyvin. Nyt pitäisi osata ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja viettää paljon aikaa vaakatasossa. Ihan niinku tässä ei ois maattu jo tarpeeksi... no, nyt vaan on pakko. Tarkastuksessa pitää käydä pari viikkoo tuon tapahtuneen jälkeen ihan polilla saakka. Jos ei sitten sitä ennen tapahdu jotain radikaalia. Eli vuodot taas lisäänny tai tule kovia vatsakipuja.

Eilen jo luulin, että pitää taas lähteä sairaalaan, mutta oireet meni ohi. Nyt on taas ihan normi fiilikset. Onneksi.

Toivon mukaan alan taas innostumaan bloggaamisesta ja muutenkin koneella notkumisesta, niin päivittyis tämäkin blogi vähän useammin kun kerran kuussa. Ei tosiaan ole oikein jaksanut kiinnostaa tämä, vaikka mielessä on ollut moniakin juttuja kirjotettavaksi saakka.