Piina päättyy

Muutaman tunnin päästä mies tulee kotiin. Vihdosta viimein.

Oon ollu koko päivän harvinaisen energinen ja iloinen. Päivä on menny ihmeen nopeasti. Nyt on enää piinallisen pitkä ilta edessä! Sain päivän aikana leivottua, imuroitua, pestyä keittiön lattian, viihdytettyä vieraita, tehtyä ruokaa ja pidettyä huolta lapsen kaveristakin. Niin ja pestyä pyykkiä ja neulottua. :) Jotain muutakin "tähdellistä" varmasti olisi, mutta nyt ei ainakaan tule mieleen!

Taidan tästä kuitenkin nyt mennä suihkuun rentoutumaan. Sen jälkeen pitäisi vielä vaihtaa lakanat sänkyyn. Sitten voikin keskittyä kokonaan odotteluun. :)

Uus päivä

Mutta mikään ei ole eilisestä muuttunut. Paitsi että tälle päivälle en ole vielä hysterisesti itkenyt kertaakaan. Kurkussa on tosin pala koko ajan... :(

Oon saanu kyllä lattioilta raivattua kamaa pois ja tiskipöydänkin sain tyhjäksi. Astianpesukone on päällä. Vielä kun sais itsestään irti niin paljon että tekis edes yhden omenapiirakan... huokaus. Ja jossain välissä pitäis jaksaa mennä käymään kaupassa. Huomasin vasta, ettei meillä ole ruokaa. Paitsi jos mennään nuudeli linjalla, niin sitten on. Silti pitäis leipää käydä ostaan... jos en sitten leivo itse. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuttele.

Mieskään ei eilen illalla vastannut mun viesteihin ja menin lopulta nukkumaan erittäin sekalaisessa mielentilassa. Heräilin monta kertaa yön aikana katsoakseni onko viestejä tullu. Nyt aamulla sitten laitoin viestiä kysyäkseni onko mies oikeasti edes kunnossa... vastaus tuli parin tunnin viiveellä ja lopulta selvisi että koko muu porukka oli häneltä illalla hävinnyt ja mies oli sitten ollu yksin eksyneenä. Ei sitten ollu päällimmäisenä mielessä alkaa viestejä näpytteleen ja ymmärrän kyllä. Silti miehen pitäis tietää kuinka mä huolestun jos ei mitään kuulu... En tiedä pitäiskö tässä syyttää seuraa vai itse miestä, että näin oli päässy käymään.

Elämä on perseestä.

Yksin on kylmä olla

Mies läksi tänä aamuna kohti Saksaa... pääsi itse asiassa tossa äskettäin perille saakka. Lähetti viestin sieltä, etten hermoile liikoja. Meni kavereidensa kanssa kauan suunnitellulle Oktoberfest reissulle. Ei siis kovin kauaa ole nyt ollu tiedossa tuo, mutta ovat kuitenkin vuosikaudet puhuneet siitä kuinka sinne pitäisi lähteä käymään. Itse en jokseenkaan voi ymmärtää sitä kuinka pitää maksaa niin paljon päästäkseen juomaan kaljaa... se on se tunnelma. Kuulemma. Ja onhan sitten ne nähtävyydet, joista mieskin puhui kovasti. Itse epäilen kovasti näkevätkö mitään muita nähtävyyksiä kun kaljateltat.

Mulla itellä on ollu aika paska fiilis jo eilis illasta lähtien, kun tiesin että mies aamulla heti lähtee. En saanut nukuttua, kun ois tehny mieli vaan olla hereillä, nuuhkia toisen tuoksuja, hivellä vatsaa jne. Aivan kuin neljässä päivässä ehtisin tuon kaiken unohtaa. Ikävä sitä kaikkea kuitenkin jo on. Itkin silmät päästäni heti aamulla ja oon tehny saman jo pariinkin kertaan päivällä. Mikä siinä on niin vaikeaa päästää irti toisesta edes muutamaksi päiväksi? Ollaan kuitenkin jo puoltoista vuotta pidetty yhtä, joten ihan uusinta uutta tämä ei ole. Totesinkin miehelleni eilen, että taidan rakastaa sitä liikaa... jospa kaikki johtuukin siitä?

En oo mitään saanu aikaseksi tänään. Jos sitä itkemistä ei oteta lukuun... eikun kävinhän mä kissalle ostaan ruokaa ja vein kaks tärkeetä pakettia postiin. Siinäpä se sitten. Tiskipöytä on ääriään myöten täynnä, kun kukaan ei ole tyhjentänyt astianpesukonetta. Tuoreet omenat (jotka eilen sain) lojuu edelleen pussissaan odottaen, että joku tekaisis niistä pari piirakkaa ja ehkä kiisseliä. Kämppä muutenkin kaipais vähän siistimistä... vieraita tulee yöksi viikonloppuna, eikä tämmöseen kämppään kyllä ketään kehtaa päästää. Itse asiassa huomennakin tulis vieraita... jonkin sortin raivausoperaatio on saatava aikaiseksi viimestään huomen aamulla. Jospa sen jättäis vaan sinne aamuun... jos aamulla olisi edes vähän pirteämpi olo kun nyt? Toivoa sopii.

Parempi on kuitenkin että tämäkin reissu tapahtuu nyt eikä esim vuoden päästä, kun meillä hyvällä tuurilla on täällä pieni vauva hoidettavana (ja ei, en edelleenkään ole vielä raskaana). Mieluummin mä hoitelen täällä noita kahta isompaa, jos ne nyt mitään hoivaa edes kaipaa, kun että oisin pahimmassa tapauksessa juuri synnyttänyt, kipeä ja väsynyt ja yrittäisin selvitä monta päivää ilman apua kolmen lapsen kanssa.

Uusi Volbeat albumi

Uijuijui! Kyllä kuullostaa niin perkuleen hyvältä! Tämä sinkkulohkaisu ei todellakaan ole parhaimpia biisejä lätyltä, mutta koska siitä kuitenkin löytyi jopa video niin piti sitten se tähän lätkäistä. Luin jostain arvostelun ja siinä haukuttiin kuinka albumi ei ole ollenkaan eheä kokonaisuus ja biiseissä hypitään punkista elvismeininkiin ja sitä kautta rankkaan heviin. Näin ei siis sanasta sanaan sanottu, mutta jotenkin tähän tapaan.
No, onhan siellä tosiaan laidasta laitaan noita biisejä, mutta voi elämä mitä helmiä! Kenellekkään ei taida jäädä epäselväksi, että fanitan ihan täysillä?! :D

Meinas musat unohtua

Olin niin aikeissa laittaa musat vielä tuon äskeisen loppuun, mutta ihan unohdin... nyt kuitenkin heti perään. Kaunista ja herkkää a'la Black sun aeon. :)

Toinen jumppa takana

Ja oon taas niin poikki! Uskomatonta millaseen rääkkiin sitä ihminen ihan vapaaehtoisesti itsensä lykkää... ja luulin tämän päiväisen olevan rauhallisemman tunnin ku maanantaisen. Paskat se ollu rauhallisempi ku siinä suhteessa, että venyttelyitä oli 20 minsaa enemmän! Odotin oikeasti että Body Stretching nimellä kulkeva tunti olisi rauhallinen ja tosiaan sisältäisi tuota itse venyttelyä suurimmilta osin. Mutta ei, siellä sitä heiluttiin niinku ois ollu tuli perseen alla. Ja välillä oltiin niin totaalisen hukassa askelkuvioista, ettei tosikaan. Onneksi viimeisessä rivissä hyppiessä ei ollu niin nuukaa vaikkei mennykkään kaikki ihan just niinku pitäs. :)

Hengissä sieltä kuitenkin selvittiin ja tällä kertaa jopa onnistuin pyöräilemään hieman helpommin (lue nopeammin) kotiin sieltä. Reidet anoo armoa ja huomenna varmasti moni muukin paikka. Onneksi ei tarvii lähteä lähikauppaa pidemmälle... tai jos mies yllättää niin mennään autolla kauppaan ja sitten ei tarvii kävellä sitäkään vähää 200 metriä suuntaansa!

Kyllä uni taas maittaa, vaikka päivälläkin otin tunnin nokoset kun väsytti niin. Ehdin jopa jo piristyä tossa välissä, mutta nyt on kyllä taas niin nuutunut olo. Hyvä vaan että tulee uni nopsaan, kun pitää ilman miestä mennä nukkumaan. Sehän on iltavuorossa tän viikkoo ja tänään tekee vielä ylitöitä, joten tulee sitten joskus yöllä...

Nyt on kuitenkin pakko mennä syömään, sillä jumpatessa tuli (taas) järkyttävä nälkä!

Mä tein sen!

Nimittäin selvisin hengissä ekasta jumpasta! :D Pari viikkoa meni jumppakauden alusta ohi kun oli kaikenlaista estettä... mm. tappomenkat (eli menkat jolloin hädin tuskin pääsee kävelemään ja sekin vasta useamman buranan jälkeen). Mutta tänään oltiin sitten jumppaamassa ja maksettiinkin koko kaudesta heti kerralla, joten nyt siellä on pakko jatkaa koko loppu syksy. Aivan sama mikä ois. Kuumeessa en kyllä mene. Muuten kyllä. Yritys on ainakin kova! :)

Mutta arvatkaapa onko mulla paikat kipeenä?! :O Jumalauta... ja väsyttää. Tekis mieli mennä saman tien nukkumaan jo, mutta koska tiedän miehen tulevan iltavuorosta vähä ennen yhtätoista ja että minä herään siihen kuitenkin, niin sinnittelen hereillä sinne saakka. Voisin tosin tätä oloani helpottaa piikkimaton päällä makoilemalla hieman ennen miehen kotiin saapumista. Voisi tehdä ihan hyvää. Eikä tarvii laittaa kelloakaan herättämään, kun tietää miehen hoitavan herättämisen. Minähän kun nukahdan nykyään joka kerta piikkimaton päälle...

Keskiviikkona sitten uudemman kerran. Jumppaan siis. Tai sillon ois tarjolla venyttelyä tunnin verran. Se jos mikä tekee mun jumissa oleville lihaksille hyvää. Jotta sitä odotellessa.

Vihaisen päivän turhauttava ilta

Vai menikö se sittenkin toisin päin?

Vaikka oli aamupäivä ihan kiva, jos jätetään aamuhässäkkä lasten kanssa pois laskuista. Vietin nimittäin muutaman tunnin kaverin kanssa kaupungilla. Käytiin Coffee Housessa herkuttelemassa ja kierreltiin kauppoja. Kaveri osti vaikka ja mitä, mutta koska itse olen tuhlannut rahaa muutenkin viime aikoina aivan liikaa, tyydyin tuhlaamaan kirpparivoitoista reilut 20e. Kymppi meni uuteen myssyyn ja toinen uuteen paitaan. Se mikä meni yli 20 eurosta, tuli uudesta tarjouksessa olleesta puuterista.

Kirpparilta muuten tuli voittoa sen verran että saatoin olla tyytyväinen. Nekin rahat tosin meni melkein jo. Pari kertaa ruokaostoksilla, kerta kahvilassa, vaateostokset ja uusi Xbox360- peli tekivät tehtävänsä. Kumma juttu sinänsä. ;)

Loppu päivästä onkin ollut melkoista helvettiä. En tiedä mistä oikein kenkä puristaa, mutta mikään ei tunnu menevän hyvin. Kaikki mitä tein meni päin mäntyä. Vaikka sain mä silti onnistuneen pannarin väännettyä iltapalalle... mieskin sitten (odotetusti tosin) vietti lähes koko illan pelaten uutta peliä. Minä en ehtinyt mitään sanomaan. Saatikka kysymään josko olisin itse saanut koittaa. Nyt ois aikaa kun mies lähti tekemään viimeistä yövuoroaan tällä viikolla. Vaan arvatkaa ihmeessä, huvittaako enää?!

ARGH!

Päivää hieman pelasti tämän biisin kuunteleminen. On ihana.

Mihin 10 päivää meni?

Niin kauan on nimittäin edellisestä postauksesta. Tällä välin oon käyny miljoona (no ainakin tosi monta) kertaa kirpputoreilla. Yksin ja kavereiden kanssa. Mitään löydöistäni en ole onnistunut/jaksanut alkaa kuvailemaan. Löytynyt on kuitenkin vaikka mitä ja kaikkee. Mieluisimpana ehkä pari uutta hametta itselleni, sillä mut on vallannu joku ihmeellinen hamebuumi, vaikken kovasti tykkää edes hameita pitää. Nyt on vaan kiva leikitellä sukkahousuilla ja polvisukilla jne. Ne näyttää kivoilta hameiden kanssa. Ja mun tapauksessa ovat lähestulkoon se ainoa väripilkku mun asussa sen kaiken mustan keskellä! :) Ja tänään tuli ostettua Seppälästä parit sukkahousut ja yhdet ylipolven sukat lisää. Mun sukkahousuvalikoima on muutenkin niin ankea, että jotain oli pakko tehdä. Varsinkin ostaa yhdet mustat sukkahousut, kun kaikki mun mustat ja ohuet sukkahousut on menny rikki! Mikä lie niitäkin vaivaa... oon vissiin käyttäny muka liikaa! :)

Oma kirpparipöytäkin tuli taas otettua, kun vaatekaappien siivoamisen jälkeen totesin että vaatteita on taas yllin kyllin myytäväksi saakka. Huomenna nekin pitää hakea loput taas pois, mutta tämän päiväisen perusteella sieltä oli mennyt ainakin niin paljon, että pöydän hinta (39e) on ainakin tulossa takasin. Mitään hurjia summia en tällä(kään) kertaa odota saavani. Enemmänkin vain toivon että suurin osa kaikesta tulisi myytyä. Tosin suunnitelmia sille kaikelle myymättömällekkin kamalle on... ne joutuu saksien ja ompelukoneen uhreiksi!

Uudet silmälasitkin sain viikonloppuna nenälleni. Alkoikin jo ihan toden teolla ahistaan vanhat pokat. Olihan ne jo useamman vuoden mulla ollutkin, joten oli jo aikakin. Ja nyt mulla on itse asiassa muuten kahdet lasit, sillä Nissenillä oli tarjous "osta kahdet lasit yksien hinnalla". Toiset on mustat (kuinka yllättävää?!) ja toiset punaiset.

Ei kuitenkaan nyt ehdi sen ihmeempiä kirjotteleen... ehkä ens kerralla saisin aikaiseksi jotain vaatekuvia kirpparilöydöistä. Kuvien puutteessa (joita on muutenkin tässä blogissa ihan liian vähän) kaivoin kuvan muutaman päivän takaa kun aurinko paistoi ihanasti.

Yksin

Oon kotona ihan yksin taas koko viikonlopun. Tällä kertaa en oo sopinu edes tapaavani ketään... eli olen täysin "eristyksissä" täällä. Mies on kaverinsa häissä, joihin minutkin kutsuttiin mutta joihin en sitten kuitenkaan halunnut lähteä. Pitäköön mua siellä sitten omituisena ihmisenä, mutta en oikeasti halunnut enkä jaksanut alkaa stressaamaan moisilla häillä itseäni. Vaikkei niissä mitään stressattavaa ois ollutkaan kun en edes tunne ko. ihmisiä... tai ehkäpä kuitenkin just se.

Joka tapauksessa oon nyt sitten yrittäny eilisestä saakka saada kotia parempaan järjestykseen ja siistimmäksi. Pikku hiljaa jotain on aina tapahtunu. Silti musta tuntuu että suurimman osan ajastani vietän tässä koneella ollessani... mulla on tylsää ja vähän väliä on itkuinen olo kun ikävöin miestäni. Kohta meillä miehen kanssa tulee 1½ vuotta yhdessäoloa, mutta silti tuntuu että ikävöin häntä joka kerta enemmän ja enemmän kun ollaan erossa... välillä ikävöin jo siinäkin välissä kun mies käy töissä. Meneehän siinä matkoineen lähes 10 tuntia... mutta silti. Välillä tuntuu että oon liian tunteellinen.

Tänään oon ollu hereillä nyt vähä vajaa 5 tuntia ja se aika on mennyt tuhottoman hitaasti! En oikein tiedä mitä itselleni keksisin (vaikka onhan tossa tuo siivousprojekti..) ... toisaalta tuntuu että ois pakko päästä pois mutta toisaalta mulla ei ole mitään hajua minne menisin ja mitä tekisin. Tämän päivän kun jotenkin selviäisi. Huomenna taidan suunnata heti aamusta pyörimään kirpputoreille, jotka kuitenkin aukeaa jo kympiltä... ei mulla rahaa ole, mutta aika kuluu huomattavasti paremmin. Ja tiedä jos sitä löytäis jotain tarpeellista lapsille. Niihin juttuihin kyllä pistää viimeisiä pennosiaan ihan mielellään kun tietää kuinka paljon säästää verrattuna siihen että ostais uutena kaupasta.

Muistoja

Tuli tuossa eilen mieleen kirjoitella eräästä vanhasta asiasta tai oikeastaan ihmisestä tänne, josta oikeastaan kukaan ei tiedä. Ainakaan kaikkea. Jotain tietää jotkut harvat ja valitut. Ja tietysti se kyseinen ihminen minun lisäkseni.

Puhutaan siis ensirakkaudestani, kutsuttakoon häntä täällä vain nimensä etukirjaimella K, joka on seurannut mua näihin päiviin saakka eli noin 13 vuotta jo. Olin silloin vasta 14 vuotias tyttönen kun tapasin K:n ekan kerran. Muistan sen vieläkin niin selvästi. Kaverin kanssa oltiin kaupungilla ja kaveri tunsi K:n kavereineen. Nähtiin siellä enkä sen jälkeen saanut poikaa mielestäni. Seuraavana vappuna vaihdettiin meidän välinen ensisuudelma ja oltiin huima viikko yhdessä. :) Se oli sitä semmosta sillon. Oltiin ja erottiin. Kirjaimellisesti hetkessä!

En kuitenkaan päässyt K:sta eroon. Seurustelin K:n kaverin kanssa jopa useamman kuukauden kesällä kasi ja ysi luokkien välillä. Sekin yllättäen kariutui. En oikeastaan edes muista miksi. Sen jälkeen tasaisen tappavaan tahtiin eksyin K:n seuraan keskustassa iltaisin pyöriessä. Kuljettiin käsikädessä, suudeltiin, halailtiin ja jopa vietettiin öitä yhdessä (seksiä ei sillon vielä kuitenkaan ollut kuvioissa). Silti ei koskaan alettu uudelleen seurusteleen. Löysin muita poikia joiden kanssa seurustelin. Erään kerran jopa petin yhtä poikaystävääni K:n kanssa.

Elämä vei erilleen ja minä löysin miehen kaukaa pohjoisesta ja muutin hänen luokseen. K jäi edelleen kotikaupunkiimme (joka siis lähellä Tamperetta). Minä menin naimisiin nykyisen exäni kanssa, mutta jostain syystä olimme vielä väleissä K:n kanssa. Pari vuotta vierähti mutta sitten taisin vaan koittaa onko kännykkänumero vielä sama ja siitä se lähti. Satunnaiset puhelinsoitot ja tekstailut. Lopulta tapasimme vuosien tauon jälkeen. K:sta oli tullut mies. Lihaksikas ja parrakas. Komea. Kuten aina ennenkin mutta eri tavalla. Olin aivan heikkona taas kerran. Tässäkin tapauksessa: kuten aina mutta eri tavalla.

Myöhemmin, noin vuoden jälkeen tuosta tapaamisesta exän kanssa meni todella huonosti. Päädyin jo toisen kerran pettämään kumppaniani K:n kanssa. Se hävetti, mutta vieläkään exäni ei tiedä koko totuutta... tapaamiset vähenivät, mutta yhteyttä pidimme kuitenkin. Välillä soitot K:lta helpottivat oloani ja elämistäni suuresti. Hän kun jaksoi kuunnella ja sanoa juuri ne oikeat sanat.

Kun erosin nykyisestä exästäni ja muutin pohjoisesta takaisin Tampereelle, tapasin myös K:n pian muuton jälkeen. Uudelleen ja uudelleen. Päädyimme yhteen ihan oikeasti yli kymmenen vuoden jälkeen. Olin onnellinen vaikka näimme K:n kiireisen työn takia harvoin. Kuitenkin sisimmässäni tiesin, ettei meistä voi koskaan tulla mitään. Hän "pelkää" lapsia, eikä tykkää kissoista. On kiireinen eikä ole koskaan kotona. Kaiken pitäisi mun tapauksessa olla päin vastoin. Muutaman kuukauden jälkeen sanoin suoraan K:lle ettei tästä tule mitään. Oon mieluummin ystävänä kuten ollaan kaikki nää vuodet oltukin. Ja ystävyytenä se on edelleen pysynytkin. Sillon kun tajusin ja hyväksyin sen ettei meistä voi tulla mitään, rakkautenikin kuihtui ystävyydeksi. En enää jaksanut palavasti rakastaa miestä jota olin etäisesti rakastanut vuosikausia. Todellisuus kaiketi tuli vastaan.

Nykyään en enää edes pysty ajattelemaan että muka pettäisin nykyistä rakastani K:n kanssa. En ikinä! Rakastan nykyistä miestäni enemmän kun mitään tai ketään muuta, enkä ikimaailmassa haluaisi häntä loukata tai satuttaa. K kuitenkin pysyy aina mun sydämessä ensimmäisenä suurena rakkautena ja uskon K:n päättäväisyyden takia hänen myös pysyvän jollain tapaa myös mun elämässä.

Tässä vielä jotain joka mun mielestä sopii tunnelmaan... vaikkei sanat ihan niinkään.

Match found

Ostettiin viikonloppuna sitten exältä sen vanha Xbox360 halpaan hintaan. Ex halusi ostaa uusimman markkinoilla myynnissä olevan ja tottahan meille riittää tuo vanhempi versio. Yhtä hyvin se pelittää, vaikka pitääkin vissiin kovempaa ääntä ja kovalevy on paljon, paljon pienempi. Mies kävi ostamassa yhden tarvittavan piuhan että saatiin kone telkkuun kiinni ja toi mukanaan myös yhden autopelin joka kuulemma juurikin alelaariin tuotiin (uskoiskohan??). :) Mies on sitten ollut autopelin kimpussa yhden jos toisenkin tovin. Mä en siitä niinkään välitä, vaikka joitan kisoja nyt oonkin sillä jo ajellu läpi. Sen sijaan pientä addiktiota on kehittymässä peliin nimeltä Halo. Ja nimen omaan sen netissä käytävään moninpeliin, jossa yksin yritetään pieksää hengiltä kerta toisensa jälkeen ne 4-7 vastustajaa jotka pelaavat jossain päin maailmaa.

En viitsinyt alkaa siinä pelin tuoksinassa kuvailemaan telkkuruutua, mutta uutta matsia odotellessa nappasin tämän. :)

Nuo pelit ja pelikoneet on kyllä kumma juttu. Oon aina jonkin verran tykänny pelailla ja kun hyvä peli löytyy niin saan aikaa kulumaan pelin ääressä uskomattoman pitkiä aikoja. Aivan sama tuleeko sitten nukuttua vai ei. Tänään oli tosin jo pakko ottaa päivällä torkut, kun muutama ilta on venähtänyt yli puolen yön! Tänään siis tämän kirjottamisen jälkeen jaksaa taas sinne saakka että mies tulee iltavuorosta kotiin. Sitten pitää antaa sille vuoro, että saa autopelillään ajella muutaman kisan läpi. Muuten en pian saa miestä nukkumaan ajoissa. Huomenna kuitenkin menee poikkeuksellisesti aamuvuoroon, joten käy kotona noin 6h ja menee sitten taas. Saapa nähdä kuinka monta tuntia onnistuu nukkumaan...

Valitettavasti nuo mun lapset on tulleet kyllä meikäläiseen noiden pelien suhteen... he kun pelaisivat välillä vaikka kuinka kauan. Oli kyseessä sitten netistä löytyvät minipelit Tetris-tyyliin tai auto-/lastenpelit konsolilla. Varsinkin poika on pelien perään ja nyt on ollut taas pakko hieman rajoittaa pelaamista vaikka vastassa onkin sitten ollut harvinaislaatuista kiukkua. Mutta kun elämässä on paljon muutakin! Toisaalta ymmärrän kyllä poikaa, kun tosiaan itselläkin välillä unohtuu että muutakin voisi tehdä... tänäkin iltana voisin tehdä niinkin hyödyllistä kuin siivoilla vaatekaappeja ja katsella kirpparille tavaraa myyntiin. Mutta. Siinä on se mutta. Eli pelaaminen.
Toisaalta koko pelaus on aikuisten kannalta kuitenkin järkevämmällä kantilla kuin lapsilla. Lapsi ei ymmärrä ajankulua millään muotoa, eikä voi kuitenkaan ymmärtää sitä miksi pelaaminen voisi olla niin vaarallista jne. Minä kuitenkin muistan vielä kellosta katsoa, etten ylenmäärin ala pelaamaan kertaheitolla ja olen tähän mennessä ainakin saanut tehtyä ne muutkin asiat mitä on pitänyt tehdä. Eli olen kyllä pessyt vaatteita ja astioita, olen vienyt roskia, olen siivonnut, tehnyt ruokaa jne. Ei äideiltä kuitenkaan pääse tekeminen loppumaan!