Tuli tuossa eilen mieleen kirjoitella eräästä vanhasta asiasta tai oikeastaan ihmisestä tänne, josta oikeastaan kukaan ei tiedä. Ainakaan kaikkea. Jotain tietää jotkut harvat ja valitut. Ja tietysti se kyseinen ihminen minun lisäkseni.
Puhutaan siis ensirakkaudestani, kutsuttakoon häntä täällä vain nimensä etukirjaimella K, joka on seurannut mua näihin päiviin saakka eli noin 13 vuotta jo. Olin silloin vasta 14 vuotias tyttönen kun tapasin K:n ekan kerran. Muistan sen vieläkin niin selvästi. Kaverin kanssa oltiin kaupungilla ja kaveri tunsi K:n kavereineen. Nähtiin siellä enkä sen jälkeen saanut poikaa mielestäni. Seuraavana vappuna vaihdettiin meidän välinen ensisuudelma ja oltiin huima viikko yhdessä. :) Se oli sitä semmosta sillon. Oltiin ja erottiin. Kirjaimellisesti hetkessä!
En kuitenkaan päässyt K:sta eroon. Seurustelin K:n kaverin kanssa jopa useamman kuukauden kesällä kasi ja ysi luokkien välillä. Sekin yllättäen kariutui. En oikeastaan edes muista miksi. Sen jälkeen tasaisen tappavaan tahtiin eksyin K:n seuraan keskustassa iltaisin pyöriessä. Kuljettiin käsikädessä, suudeltiin, halailtiin ja jopa vietettiin öitä yhdessä (seksiä ei sillon vielä kuitenkaan ollut kuvioissa). Silti ei koskaan alettu uudelleen seurusteleen. Löysin muita poikia joiden kanssa seurustelin. Erään kerran jopa petin yhtä poikaystävääni K:n kanssa.
Elämä vei erilleen ja minä löysin miehen kaukaa pohjoisesta ja muutin hänen luokseen. K jäi edelleen kotikaupunkiimme (joka siis lähellä Tamperetta). Minä menin naimisiin nykyisen exäni kanssa, mutta jostain syystä olimme vielä väleissä K:n kanssa. Pari vuotta vierähti mutta sitten taisin vaan koittaa onko kännykkänumero vielä sama ja siitä se lähti. Satunnaiset puhelinsoitot ja tekstailut. Lopulta tapasimme vuosien tauon jälkeen. K:sta oli tullut mies. Lihaksikas ja parrakas. Komea. Kuten aina ennenkin mutta eri tavalla. Olin aivan heikkona taas kerran. Tässäkin tapauksessa: kuten aina mutta eri tavalla.
Myöhemmin, noin vuoden jälkeen tuosta tapaamisesta exän kanssa meni todella huonosti. Päädyin jo toisen kerran pettämään kumppaniani K:n kanssa. Se hävetti, mutta vieläkään exäni ei tiedä koko totuutta... tapaamiset vähenivät, mutta yhteyttä pidimme kuitenkin. Välillä soitot K:lta helpottivat oloani ja elämistäni suuresti. Hän kun jaksoi kuunnella ja sanoa juuri ne oikeat sanat.
Kun erosin nykyisestä exästäni ja muutin pohjoisesta takaisin Tampereelle, tapasin myös K:n pian muuton jälkeen. Uudelleen ja uudelleen. Päädyimme yhteen ihan oikeasti yli kymmenen vuoden jälkeen. Olin onnellinen vaikka näimme K:n kiireisen työn takia harvoin. Kuitenkin sisimmässäni tiesin, ettei meistä voi koskaan tulla mitään. Hän "pelkää" lapsia, eikä tykkää kissoista. On kiireinen eikä ole koskaan kotona. Kaiken pitäisi mun tapauksessa olla päin vastoin. Muutaman kuukauden jälkeen sanoin suoraan K:lle ettei tästä tule mitään. Oon mieluummin ystävänä kuten ollaan kaikki nää vuodet oltukin. Ja ystävyytenä se on edelleen pysynytkin. Sillon kun tajusin ja hyväksyin sen ettei meistä voi tulla mitään, rakkautenikin kuihtui ystävyydeksi. En enää jaksanut palavasti rakastaa miestä jota olin etäisesti rakastanut vuosikausia. Todellisuus kaiketi tuli vastaan.
Nykyään en enää edes pysty ajattelemaan että muka pettäisin nykyistä rakastani K:n kanssa. En ikinä! Rakastan nykyistä miestäni enemmän kun mitään tai ketään muuta, enkä ikimaailmassa haluaisi häntä loukata tai satuttaa. K kuitenkin pysyy aina mun sydämessä ensimmäisenä suurena rakkautena ja uskon K:n päättäväisyyden takia hänen myös pysyvän jollain tapaa myös mun elämässä.
Tässä vielä jotain joka mun mielestä sopii tunnelmaan... vaikkei sanat ihan niinkään.
Puhutaan siis ensirakkaudestani, kutsuttakoon häntä täällä vain nimensä etukirjaimella K, joka on seurannut mua näihin päiviin saakka eli noin 13 vuotta jo. Olin silloin vasta 14 vuotias tyttönen kun tapasin K:n ekan kerran. Muistan sen vieläkin niin selvästi. Kaverin kanssa oltiin kaupungilla ja kaveri tunsi K:n kavereineen. Nähtiin siellä enkä sen jälkeen saanut poikaa mielestäni. Seuraavana vappuna vaihdettiin meidän välinen ensisuudelma ja oltiin huima viikko yhdessä. :) Se oli sitä semmosta sillon. Oltiin ja erottiin. Kirjaimellisesti hetkessä!
En kuitenkaan päässyt K:sta eroon. Seurustelin K:n kaverin kanssa jopa useamman kuukauden kesällä kasi ja ysi luokkien välillä. Sekin yllättäen kariutui. En oikeastaan edes muista miksi. Sen jälkeen tasaisen tappavaan tahtiin eksyin K:n seuraan keskustassa iltaisin pyöriessä. Kuljettiin käsikädessä, suudeltiin, halailtiin ja jopa vietettiin öitä yhdessä (seksiä ei sillon vielä kuitenkaan ollut kuvioissa). Silti ei koskaan alettu uudelleen seurusteleen. Löysin muita poikia joiden kanssa seurustelin. Erään kerran jopa petin yhtä poikaystävääni K:n kanssa.
Elämä vei erilleen ja minä löysin miehen kaukaa pohjoisesta ja muutin hänen luokseen. K jäi edelleen kotikaupunkiimme (joka siis lähellä Tamperetta). Minä menin naimisiin nykyisen exäni kanssa, mutta jostain syystä olimme vielä väleissä K:n kanssa. Pari vuotta vierähti mutta sitten taisin vaan koittaa onko kännykkänumero vielä sama ja siitä se lähti. Satunnaiset puhelinsoitot ja tekstailut. Lopulta tapasimme vuosien tauon jälkeen. K:sta oli tullut mies. Lihaksikas ja parrakas. Komea. Kuten aina ennenkin mutta eri tavalla. Olin aivan heikkona taas kerran. Tässäkin tapauksessa: kuten aina mutta eri tavalla.
Myöhemmin, noin vuoden jälkeen tuosta tapaamisesta exän kanssa meni todella huonosti. Päädyin jo toisen kerran pettämään kumppaniani K:n kanssa. Se hävetti, mutta vieläkään exäni ei tiedä koko totuutta... tapaamiset vähenivät, mutta yhteyttä pidimme kuitenkin. Välillä soitot K:lta helpottivat oloani ja elämistäni suuresti. Hän kun jaksoi kuunnella ja sanoa juuri ne oikeat sanat.
Kun erosin nykyisestä exästäni ja muutin pohjoisesta takaisin Tampereelle, tapasin myös K:n pian muuton jälkeen. Uudelleen ja uudelleen. Päädyimme yhteen ihan oikeasti yli kymmenen vuoden jälkeen. Olin onnellinen vaikka näimme K:n kiireisen työn takia harvoin. Kuitenkin sisimmässäni tiesin, ettei meistä voi koskaan tulla mitään. Hän "pelkää" lapsia, eikä tykkää kissoista. On kiireinen eikä ole koskaan kotona. Kaiken pitäisi mun tapauksessa olla päin vastoin. Muutaman kuukauden jälkeen sanoin suoraan K:lle ettei tästä tule mitään. Oon mieluummin ystävänä kuten ollaan kaikki nää vuodet oltukin. Ja ystävyytenä se on edelleen pysynytkin. Sillon kun tajusin ja hyväksyin sen ettei meistä voi tulla mitään, rakkautenikin kuihtui ystävyydeksi. En enää jaksanut palavasti rakastaa miestä jota olin etäisesti rakastanut vuosikausia. Todellisuus kaiketi tuli vastaan.
Nykyään en enää edes pysty ajattelemaan että muka pettäisin nykyistä rakastani K:n kanssa. En ikinä! Rakastan nykyistä miestäni enemmän kun mitään tai ketään muuta, enkä ikimaailmassa haluaisi häntä loukata tai satuttaa. K kuitenkin pysyy aina mun sydämessä ensimmäisenä suurena rakkautena ja uskon K:n päättäväisyyden takia hänen myös pysyvän jollain tapaa myös mun elämässä.
Tässä vielä jotain joka mun mielestä sopii tunnelmaan... vaikkei sanat ihan niinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti