lauantai 4. syyskuuta 2010

Yksin

Oon kotona ihan yksin taas koko viikonlopun. Tällä kertaa en oo sopinu edes tapaavani ketään... eli olen täysin "eristyksissä" täällä. Mies on kaverinsa häissä, joihin minutkin kutsuttiin mutta joihin en sitten kuitenkaan halunnut lähteä. Pitäköön mua siellä sitten omituisena ihmisenä, mutta en oikeasti halunnut enkä jaksanut alkaa stressaamaan moisilla häillä itseäni. Vaikkei niissä mitään stressattavaa ois ollutkaan kun en edes tunne ko. ihmisiä... tai ehkäpä kuitenkin just se.

Joka tapauksessa oon nyt sitten yrittäny eilisestä saakka saada kotia parempaan järjestykseen ja siistimmäksi. Pikku hiljaa jotain on aina tapahtunu. Silti musta tuntuu että suurimman osan ajastani vietän tässä koneella ollessani... mulla on tylsää ja vähän väliä on itkuinen olo kun ikävöin miestäni. Kohta meillä miehen kanssa tulee 1½ vuotta yhdessäoloa, mutta silti tuntuu että ikävöin häntä joka kerta enemmän ja enemmän kun ollaan erossa... välillä ikävöin jo siinäkin välissä kun mies käy töissä. Meneehän siinä matkoineen lähes 10 tuntia... mutta silti. Välillä tuntuu että oon liian tunteellinen.

Tänään oon ollu hereillä nyt vähä vajaa 5 tuntia ja se aika on mennyt tuhottoman hitaasti! En oikein tiedä mitä itselleni keksisin (vaikka onhan tossa tuo siivousprojekti..) ... toisaalta tuntuu että ois pakko päästä pois mutta toisaalta mulla ei ole mitään hajua minne menisin ja mitä tekisin. Tämän päivän kun jotenkin selviäisi. Huomenna taidan suunnata heti aamusta pyörimään kirpputoreille, jotka kuitenkin aukeaa jo kympiltä... ei mulla rahaa ole, mutta aika kuluu huomattavasti paremmin. Ja tiedä jos sitä löytäis jotain tarpeellista lapsille. Niihin juttuihin kyllä pistää viimeisiä pennosiaan ihan mielellään kun tietää kuinka paljon säästää verrattuna siihen että ostais uutena kaupasta.

1 kommentti:

  1. Heiheihei! Yllätyin kovasti, kun olit kommentoinu miun blogia. Ei kukaan kommentoi miun blogia! :D Ensin olin, että häh, kuka kumma, mut sit tajusin. Juoma koeputkessa oli Jägermeister. Ja tuota peliä meidän pitää joskus kokeilla porukalla. :)

    Kiitos, että olen sen luottamuksen arvoinen, että miulle voit paljastaa pitäväsi tätä blogia. Ehkä mie kuitenkin yritän pitää matalaa profiilia kommentoidessani täällä, ettet vaan paljastu. ;)

    VastaaPoista