Täällä sitä olla öllötellään ja kasvatellaan vatsaa, joka on päässyt jo sellaiseen kasvuvauhtiin että oksat pois. Mikään vaate ei enää tunnu näyttävän hyvältä... tekisi mieli pukeutua johonkin telttaan, ellen tietäisi että se näyttää vielä typerämmältä kuin ne ihoa myötäilevät miljoonat paitani!
Ärsyttävä tämä välivaihe, kun vatsa on jo alkanut pyöristyä mutta omasta mielestään näyttää enemmän vaan läskiltä kuin raskaana olevalta. Tästä kun muutama viikko selvitään eteenpäin, niin sitten alkaa vatsakin oikeasti näyttää siltä että olisin raskaana.
Mies tosin on osittain tykästynyt pyöristyneeseen vatsaani, sillä käy sitä silittelemässä tuon tuosta kotosalla ollessa ja ohi mennessäänkin monesti hipaisee juuri vatsan kohdalta. Ja tarkennukseksi tähän, että yleensä tuo on hipaissut enemmän sieltä toiselta puolelta, eli perseen tienoilta. ;) Sohvalla ja sängyssä ollessa miehen käsi monesti eksyy vatsan päälle ja yleensä sitä seuraa välitön kysymys siitä, onko vauva kovin vilkkaalla päällä. Liikkeet tuntuvat jo erityisesti mulle oikein hyvinkin välillä ja ulospäinkin sitten kun vauva kovasti innostuu. Niitä vaan yleensä pitää malttaa odottaa jonkin aikaa.
Sitä tuli vuosiakin itselle lisää ja tänään pitäisi illalla lähteä moikkaamaan kavereita keskustaan. En ole nähnyt kuin kahta kaveriani alkuraskauden jälkeen, joten päätin kutsua sekalaisen seurakunnan kavereitani illanviettoon. Mielenkiintoista koko hommasta tulee tekemään se seikka, että kukaan heistä ei ole nähnyt toisiaan koskaan. Kutsutuissa oli toki sellaisiakin jotka tuntevat toisensa, mutta nyt kävi näin että kaikki paikalle ehtivät ovat toisilleen tuntemattomia. :) Toivon kuitenkin että illasta tulisi mukava ja kaverit tulisivat toimeen keskenään jne.
Itse synttäripäivä kun tavallaan hukkui arkeen, eikä siitä tullut aivan sellainen kuin olin toivonnut. Ravintolaan pääsin kyllä syömään, kun mies minut vei aivan ihanaan paikkaan. Olin aivan mielissäni siitä seikasta. Vielä kun ruoka oli täydellistä, palvelu hyvää ja nopeaa, sekä seurakin mieluisin, niin mitä muuta olisi voinut ravintolaillalliselta toivoa? Niin no, sitä kaikkea muuta sen illallisen ympäriltä... toivoin pääseväni erääseen valokuvanäyttelyyn. En päässyt. Toivoin leffailtaa (ihan sama olisiko se ollut kotona vai teatterissa). En saanut. Lahjaa odottelin hieman. En saanut sitäkään. Puhumattakaan seksistä, jota meillä on muutenkin ollut erittäin vähäisesti viime aikoina (vaikka onkin lisääntynyt sitten pahoinvointien, jolloin sitä ei ollut ollenkaan). Että se siitä. Ens vuonna sitten paremmalla onnella kun tulee täysiä kymmeniä täyteen.
Tunnen itseni vanhaksi.
On se mies silti ihana, vaikkei mun synttäritoiveita aivan täyttänytkään ja vaikka onkin koko tämän päivän ja ensi yön pois... otti kuitenkin ekan päivän ens viikosta vapaaksi, jotta voitais olla kaksin. Ehkä se sittenkin ajattelee minunkin tunteita. Edes vähän.
Ja pakko lisätä vielä tähän loppuun ihana lause, jonka sain tänä aamuna kuulla puhelimessa ekaa kertaa ikinä, kun mies soitti kotoa lähdettyään...
"Mä rakastan teitä molempia."
Ärsyttävä tämä välivaihe, kun vatsa on jo alkanut pyöristyä mutta omasta mielestään näyttää enemmän vaan läskiltä kuin raskaana olevalta. Tästä kun muutama viikko selvitään eteenpäin, niin sitten alkaa vatsakin oikeasti näyttää siltä että olisin raskaana.
Mies tosin on osittain tykästynyt pyöristyneeseen vatsaani, sillä käy sitä silittelemässä tuon tuosta kotosalla ollessa ja ohi mennessäänkin monesti hipaisee juuri vatsan kohdalta. Ja tarkennukseksi tähän, että yleensä tuo on hipaissut enemmän sieltä toiselta puolelta, eli perseen tienoilta. ;) Sohvalla ja sängyssä ollessa miehen käsi monesti eksyy vatsan päälle ja yleensä sitä seuraa välitön kysymys siitä, onko vauva kovin vilkkaalla päällä. Liikkeet tuntuvat jo erityisesti mulle oikein hyvinkin välillä ja ulospäinkin sitten kun vauva kovasti innostuu. Niitä vaan yleensä pitää malttaa odottaa jonkin aikaa.
Sitä tuli vuosiakin itselle lisää ja tänään pitäisi illalla lähteä moikkaamaan kavereita keskustaan. En ole nähnyt kuin kahta kaveriani alkuraskauden jälkeen, joten päätin kutsua sekalaisen seurakunnan kavereitani illanviettoon. Mielenkiintoista koko hommasta tulee tekemään se seikka, että kukaan heistä ei ole nähnyt toisiaan koskaan. Kutsutuissa oli toki sellaisiakin jotka tuntevat toisensa, mutta nyt kävi näin että kaikki paikalle ehtivät ovat toisilleen tuntemattomia. :) Toivon kuitenkin että illasta tulisi mukava ja kaverit tulisivat toimeen keskenään jne.
Itse synttäripäivä kun tavallaan hukkui arkeen, eikä siitä tullut aivan sellainen kuin olin toivonnut. Ravintolaan pääsin kyllä syömään, kun mies minut vei aivan ihanaan paikkaan. Olin aivan mielissäni siitä seikasta. Vielä kun ruoka oli täydellistä, palvelu hyvää ja nopeaa, sekä seurakin mieluisin, niin mitä muuta olisi voinut ravintolaillalliselta toivoa? Niin no, sitä kaikkea muuta sen illallisen ympäriltä... toivoin pääseväni erääseen valokuvanäyttelyyn. En päässyt. Toivoin leffailtaa (ihan sama olisiko se ollut kotona vai teatterissa). En saanut. Lahjaa odottelin hieman. En saanut sitäkään. Puhumattakaan seksistä, jota meillä on muutenkin ollut erittäin vähäisesti viime aikoina (vaikka onkin lisääntynyt sitten pahoinvointien, jolloin sitä ei ollut ollenkaan). Että se siitä. Ens vuonna sitten paremmalla onnella kun tulee täysiä kymmeniä täyteen.
Tunnen itseni vanhaksi.
On se mies silti ihana, vaikkei mun synttäritoiveita aivan täyttänytkään ja vaikka onkin koko tämän päivän ja ensi yön pois... otti kuitenkin ekan päivän ens viikosta vapaaksi, jotta voitais olla kaksin. Ehkä se sittenkin ajattelee minunkin tunteita. Edes vähän.
Ja pakko lisätä vielä tähän loppuun ihana lause, jonka sain tänä aamuna kuulla puhelimessa ekaa kertaa ikinä, kun mies soitti kotoa lähdettyään...
"Mä rakastan teitä molempia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti