Nyt on lääkärillä tarkastuksessa käyty ja aamulla käymäni paniikki osottautui melkoisen turhaksi. Pikkuisella on kaikki hyvin ja menoa tuntui jälleen kerran riittävän. Ainoa miinus mitä ultratessa selvisi, on se että istukka on "valunut" kohdunkaulan päälle 1,5cm verran. Tämä tarkoittaa sitä, että istukka on ikäänkuin vauvan esteenä syntyä normaalisti. Jos istukka pysyy tuolla paikallaan, joudun sektioon. Ei kiva. Mutta jos istukka kohdun kasvun myötä siirtyy pois tuosta, voin synnyttää vauvan normaalisti alakautta. Tätä nyt tullaan seuraamaan raskauden edetessä. Seuraavan kerran käyn äippäpolin puolella ultrattavana raskausviikolla 22, eli parisen viikkoa normaalin rakenneultran jälkeen. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuleman pitää.
Niin, ja se vuoto ilmeisesti sitten johtui tuosta istukan paikasta.
Ja mitä noihin kipuiluihin tulee, niin ne eivät johdu tästä vaan ihan muista asioista. Mitään tarkkaa lääkäri ei osannut sanoa, mutta huolestua ei kuitenkaan kannata. Tänään taas pystyin kulkemaan eskarille ja takas ihan mukavasti, joten voi olla että kivut on johtuneet ihan vaan siitä etten ole liikkunut pariin kuukauteen lähes ollenkaan. Nyt sitten kun yritän touhuilla normiin tapaan niin vatsa sitten reagoi omalla tavallaan. Tämä siis kuitenkin vaan mun oma arvio... toivottavasti kipuilut kuitenkin vähenee tästä vähitellen, että pystyis elämään ihan normia elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti