Oon aina halunnu alkaa pitämään "kirjaa" kaikesta mitä haalin kirppareilta. Välillä kannan kaikkee kamaa vaatteista (luonnollisesti) lähtien ihan törkeitä määriä kotiin. Välillä on sitten semmosia suvantokausia, ettei oikein mitään ota löytyäkseen tai etten edes mukamas jaksa kirppareita lähteä kiertämään.
Viime perjantaina raahasin taas väliin omia kamoja kirpparille myyntiin yhden pöydällisen verran. Aina ennen mulla on ollu pöytä Radiokirppikseltä, mutta nyt haluttiin koittaa jotain muuta ja koska Ilona-Shopista ollaan kuultu vaan hyvää ja oon itsekkin siellä tykännyt asioida, niin otettiin iso pöytä sieltä. Tarjoushinta 6:lta päivältä oli tällä kertaa 25 euroa. Eilen siellä poiketessa ja viedessä lisää kamaa, niin oli sieltä jo jonkin verran kaupaksi mennytkin. Että jos nyt edes tuon pöydän hinnan sais takas. :)
Viime viikolla kun kävin pöydän varaamassa ja pikapikaa kirpparilla ympärille katsellessa (siis todellakin pikapikaa, kun oli malttamaton pikkupoika matkassa mukana!) löysin sattumalta itselleni ihanan hamosen. Hintakin oli huokeat 1,50 euroa mikäli vielä oikein muistan.
Oon jo pitkään halunnu itselleni juuri tuollaista pitkää mustaa hametta. Ja sen on todellakin pitkä, sillä en itse ole kovinkaan pitkä ihminen itse, joten se lähes viistää maata. Mutta ei se mun tahtia haittaa. Ainoa ongelma on, etten omista kenkiä joita voisi tuommoisen hameen kanssa pitää... sopisko maiharit? :) Olkoonkin ettei ne sieltä paljoa tule näkymään, mutta kävellessä vilkkuvat kuitenkin.

Eilen sitten kun kävin lisää kamaa viemässä (ja tällä kertaa ihan yksin), katselin kaikki pöydät läpi melkoisella tarkkuudella. Suureksi ihmeekseni mukaani tarttui VIHREITÄ vaatteita. Siis mulle, joka käytän lähes pelkästään mustaa ja harmaan eri sävyjä. Poikkeuksena ehkä joitain punaisia ja violetteja vaatteita. :)
Tähän paitaan ihastuin heti sen erikoisen leikkauksen takia. Pieni epäilys oli koon S takia, sillä nykyään olen ehkä enemmän kokoa M kuin S. Silti otin paidan mukaani eikä kaduta ollenkaan! Se istui päälleni täydellisesti ja rakastan tuota takana olevaa liehuketta. :)

Noissa kahdessa kuvassa näkyy väri sellaisena kuin se oikeasti on. Tässä lähikuvassa jonka otin kuvoiden takia, väri vaihtui kameran ansiosta jokseenkin harmaaksi.

Juuri ennen kassaa jäin sitten vielä tuijottelemaan tätä ehkä hieman army henkistä takkia. Ainani sitä siinä pyöriteltyäni päätin sen sitten siitä ottaa mukaani. En edes jaksanu sovitella sitä. Luotin siihen että koska se on H&M mallistoa ja mulla on muitakin saman kokoisia H&M takkeja, että se sopii minulle siinä missä aiemmatkin. Ja sopihan se. Ainoa juttu minkä aion takille tehdä, on se että revin vuorituksen pois sisältä. Se nimittäin on valahtanut ikävästi näkymään hihansuista ja helmasta takaa vaikkei sitä näistä kuvista huomakkaan.

Tässä vielä kuva takin hihoissa olevista napeista, jotka mun mielestä on ihanat.

Tällä kertaa kaikki vaatteet roikkuivat hengarissa kuvanottamisen ajan, mutta ehkäpä vielä joskus näette kuvia niistä mulla päällä. Se vaan vaatii jonkun joka kuvais niitä... ja niitä ihmisiä on harvassa. Siihen saakka on tyytyminen tympeisiin hengarikuviin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti